TERVETULOA PARAMORE FINLANDIIN

'PARAMORE' UUSI ALBUMI UUSIMMAT KUVAT

Latest posts ‘Blogimerkinnät’

21/08/2013

Uusi LiveJournal-merkintä Hayleyltä

Hayley päivitti bändin Livejournalia puhuen tulevasta kiertueesta, siitä miten hänen tyylinsä on muuttunut, kasvukivuista ja fanien merkityksestä. Lue suomennettu teksti alta tai katso alkuperäinen kirjoitus täältä. Yritämme suomentaa tekstin myöhemmin!
Suomennus on nyt lisätty!

Puhuessani harjoituksista ei peliä ei peliä

Hei kaikki!

Bändiharjoitukset tulevalle EU/UK kiertueelle alkavat huomenna! Todella. jännittävää. oikeasti. Rehellisesti puhuen, olen hieman hermostunut. Se tuntuu suurelta kiertueelta. Sellaiselta, jonka eteen meidän täytyy tehdä kovasti työtä ja tietenkin rakastaa sitä. Kanssamme kaikki valmistuu viime hetkellä. Ja tarkoitan kaikkea. Jostain syystä en ilmeisesti tunnu koskaan muistavan tätä kuitenkaan ja sitten menen sekaisin, kuin hullu ihminen, jolla on hirveästi huolia. Joka tapauksessa nyt, kun olemme oikeasti pääsemässä aloittamaan harjoittelemisen, kaikki loksahtaa paikoilleen. Toisaalta sinun täytyy työskennellä sen eteen ja laittaa se tapahtumaan… ja toisaalta no… sinun täytyy antaa sen tapahtua.

Olen aika varma, että monet teistä ovat kuulleet Milesistä, joka on soittanut rumpuja kanssamme muutamalla viime kiertueella. Miles joutui hulluun golfkärryonnettomuuteen (tiedän, että tämä kuulostaa hieman hullulta, mutta se on totta). Hän todella kämmäsi lähestulkoon yhden puolen koko vartalostaan. Näyttää, että suurimmaksi osaksi kasvonsa ja olkapäänsä. Parka tyyppi on niin sotilas. Tänään, kun käväisin paikassa, jossa tulemme harjoittelemaan, hän oli siellä ja olin aika yllättynyt hänen asenteestaan huolimatta siitä kuinka ruhjoutuneelta hän näytti. Ruhjoutunut on muuten aivan eri asia kuin ”juoda itsensä todella humalaan” (turnt up). Ei ollenkaan hyvä asia! Me emme usko, että hän tulee olemaan seuraavalla kiertueella kanssamme, mutta aiomme selvittää asian tavalla tai toisella ja show jatkuu! Olemme vain hiton kiitollisia, että Miles voi hyvin ja hän ei saa vain hyvää hoitoa, vaan hän on myös niin hyvässä hengessä kuin kukaan mielestäni pystyisi olemaan samassa tilanteessa. Lähettäkää hänelle ihan vapaasti ekstra rakkautta jos surffailette netissä, ilman mitään tekemistä – hänen twitternimensä on @mileskmcpherson.

Sillä väliin, tästä lähtien kiertueen alkuun asti, on paljon tekemistä. Tärkeimmät asiat ensin, meillä on miljoona haastattelua ja promoamisjuttua, joiden parissa työskentelemme tulevaa kiertuetta varten. Paljon perusharjoittelua. Minulla on kuitenkin paljon kiertuekamasähköposteja selvitettävänä, joka on suurimmaksi osaksi lempi työni tehdä. Sitten meidän kolmen täytyy todella syventyä valmistellaksemme shown, tuotannon, settilistan ja kaikkea. Kaikista vastenmielisin juttu, joka minun täytyy hoitaa, on selvittää tarkasti mitä haluan pitää ylläni keikoilla. Tämä saattaa vaikuttaa helpolta tehtävältä tyypille, joka pukee t-paidan ja farkut, mutta eipä vaan. Se on kaikista vaikein asia JOKA KERTA! En oikein tykkää prosessista, jossa pakataan eri lava-asu, mutta se on vain tullut tarpeelliseksi. Nyt kun tulen vanhemmaksi, minulla on tällainen fantasia hienosta lava-asusta, joka näyttäisi mahtavalta kuvissa, mutta tuntuisi yhtä mukavalta kuin normaalit arkivaatteeni. Totuus on, että sellaista asua ei ole olemassakaan. Pienoisia kasvukipuja. Mikä on tärkeämpää minulle? Elää Freddie Mercury -unelmaa, hehkua lavalla ja tuntea itsensä mahtavaksi… vai yksinkertaisesti ilo tuntea olonsa mukavaksi? Kun todella katson ongelmani ytimeen, kaikki liittyykin siihen, että kasvan isoksi. Minun tyylimakuni ovat aivan erilaiset kuin ne olivat. Mutta tiedättekö mitä? Olen paljon vanhempi mitä olin silloin, kun aloin nousta lavoille, pukien t-paidan jossa olin nukkunut edellisen yön ja yhdet kahdesta parista farkuista, jotka olin heittänyt matkalaukkuuni 5 minuuttia ennen kuin kävelin ulos ovesta mennäkseni pakettiautoon. Haluan vähän enemmän… minä ODOTAN itseltäni vähän enemmän. Se ei tunnu edes niin paljon taakalta kuin kasvukivut. Kasvukivut ovat hyvä asia koska… noh. Sinä kasvat. No niin. Joten voit olettaa paljetein koristeltua kokopukua kirkkaan punaisilla lahkeilla ja tiararaa. Nyt puhutaan asiaa. Paramore 3.0!!!!. Taylor ja Jeremy laittavat partoihinsa kimalletta!

Kun olin lapsi, isäni vei minut Ultimate Fun Worldiin joka toinen sunnuntai ja me ajoimme mikroautoja ja pelasimme arcade-pelejä. Suurin piirtein silloin, kun olin 9 vuotias, aloin tuntemaan hirrrrrveimpiä kasvukipuja nilkoissani ja alemmissa osissa jaloissani. Tämä kuulostaa hauskalta, mutta mikroauton kaasupolkimen painaminen ja ajaminen ympäriinsä vaikutti helpottavan epämukavuutta, koska pystyin venyttämään jalkaani ulos ja aiheuttamaan painetta jalkaani painaessani kaasupoljinta niin kovaan, että se painautui lattia-alustaan. Me ajoimme koko päivän. Kilpailin jokaista lasta vastaan kilparadalla ja joskus isä ajoi kanssani sekä toisinaan ajoimme jopa kilpaa toisiamme vastaan. Siihen asti kunnes olimme valmiita, nauroin niin paljon ja hymyilin niin suuresti, että kivut jalassani olivat tuskin huomattavissa ja jostain syystä tähän päivään asti ajattelen sitä kaikkea.

Oudoin asia tässä koko päivityksessä on, että tulin vain tänne sanomaan… olemme todella innoissamme kaikesta elämästä, Paramoresta, musiikista ja kaikesta mitä tulevat kuukaudet tuovat mukanaan. Minulla on henkilökohtaisesti tunne, että vaikka haluamme laittaa kokoon kaikista suurimmat keikat, jotka olemme koskaan soittaneet, niin ne tulevat kuitenkin tuntumaan uskomattoman intiimeiltä meille, ja toivottavasti teille myös. Sen energian vuoksi elän ja niin kauaksi kuin palaan takaisin ja ajattelen kaikkia uskomattomia kokemuksia, joita olemme tehneet todella pienissä paikoissa, joissa olemme soittaneet muutamalle sadalle ihmiselle… se miltä tuntuu tietää, että olemme todella kasvaneet ja tulleet tähän pisteeseen kanssanne on täysin ja aivottoman häkellyttävää parhaalla mahdollisella tavalla. Kiitos kaikille siitä. Muistakaa tämä, niin paljon kuin painamme poljinta metallille, ajatte tätä vitsin mikroautoa. Nähdään pian, siellä!

-h

(en lue päivityksiäni tarkistaakseni niitä siitä lähtien, kun sain tutkintotodistukseni 2006, joten olen pahoillani kaikista virheistä, kirjoitusvirheistä ja väärinymmärryksistä)

By: Lidia | 0 Comments
05/08/2013

Uusi Livejournal-päivitys

Hayley kirjoitti Paramoren Livejournaliin aiemmin tänään. Lue postaus alta tai täällä.

private jet to southwest

whatttttt a riiiiide this last month has been. first of all, i’d just like to say that i’m updating our livejournal after having read through every single livejournal post that we’ve ever made from the very beginning. it was all incredibly inspiring for me, for some reason. i am the most tragically nostalgic person i know. and i love it. so anyway, it’s nice to be back here giving a little update on things.
we are on a flight home right now. i still can’t get over wifi in an airplane. we almost didn’t make this flight because, after making it to florida on our big pimpin’ private jet (nicknamed “chicken sandwich” – don’t ask) , we got to the next airport and the two men checking us in were having a pretty difficult time just doing the simple tasks like, counting our baggage, collecting our ID’s… you know, things like that. it was like being on episode of Come Fly With Me. (Please check this show out if you haven’t already… it’s the same guys from Little Britain). Anyway, they kept us at the check-in counter for… oh, I’d say about half an hour. At some point we just had to laugh. Then miraculously, we found ourselves at the gate and boarding our flight with about 5 minutes left til take-off. None of it really matters though because we are almost home!
Mexico and South America were both wonderful. The weather was way way colder than I thought it’d be. I basically wore the same outfit the entire trip because everything else I’d packed looked like I was headed for some type of summer beach getaway. I was so excited to actually try and look nice on this tour, too! My flannel shirt and leather jacket just smell like a month on the road. I feel so bad for all these people on the plane. Most of which have come up to us and told us they’re Paramore fans! It’s a warm welcome back to the states but man, I’m pretty embarrassed to look like this much of a scrub in all the photos we’ve taken with folks on the flight.
The coolest part is the variety of people who seem to be getting into our music now since we’ve put out the new record. Very exciting.

Well, this nearly pointless post is getting cut short because apparently we’re descending into Nashville. YEAH!! Can’t wait to see the family. Eat at all my favorite places. Relax.
Thanks so much to all the people who came out to our shows over the last month. Your passion is overwhelming and incredibly humbling. We had a blast!

Alright, I really better be going now. Ps, everyone, Teen Choice Awards this week. I may pee my pants. Or skirt. Or whatever I decide to wear.
Thanks again everyone for all your support as of late. It’s insane to have a song doing well on the radio and to have all these fun opportunities and tours coming up. We’ll see you guys really soon!

love,
hayley

By: Kristiina | 0 Comments
24/06/2013

Uusi LiveJournal -päivitys

what’s cooler than being cool?

….. being yourself. That’s what.

I was just thinking the other day… Looking at random blogs, fashion sites, online zines… and I got sad. Mostly because I feel like a lot of the different subcultures that exist today, exist because at some point there was someone who felt like they didn’t fit in. (Stay with me.)They had a movement of their own to live for. So they did and maybe at some later point, it caught on or somebody else felt like they could fight for those same things. Maybe it wasn’t even a “fight”, maybe it was just a way of living. Marching to the beat of their own drum. My Granny always told my sisters and I from a very young age… “You girls just march to a different beat”. I didn’t really get it back then and honestly, I’m glad I didn’t because when I was that young I didn’t see the point in pointing out people’s differences. It was just a way of living. Still is, I suppose. Or at least, I hope.

I do get it though and I see it in other people now… mostly young people. My sisters, for sure. But in a lot of our fans, as well. Again, mostly in the younger ones. Cause when we’re just young enough, we’re not yet jaded or bothered by what’s “cool”. We’re not quite as worried about fitting into some of society’s little cliques or sub-genres of human beings. So, we just do whatever comes naturally to us. Funny how there’s an entire part of our culture completely obsessed with youth and beauty – yet we forget the most essential ingredient to youthfulness is that clean slate, non-judgemental, wide-eyed curiosity. You can’t be sold any of that.

Anyway, I got sad because within these subcultures and an entirely new breed of “too-cool kids”… there are likely some people who, at some point, didn’t fit in, weren’t “normal”, and probably needed somewhere to go to feel like they could fully express themselves. I see it everywhere. These are the nerds from junior high that got bullied everyday but then ended up in a band and now they’ve turned their old loser status into a trophy of pretentiousness to beat everyone over the head with. The guys and girls who wouldn’t be caught dead in a regular old mall where they once probably got made fun of for what they were wearing… but are now wearing unique and fun brands like UNIF or Lazy Oaf (which, to be extra clear, I love) and calling everyone else “basic”. I’m just saying, why doesn’t the cycle end with the people who should’ve learned their lesson? Why aren’t the once regarded weirdos and freaks raising up a new generation of people who are more self-assured in their individuality? Why does it seem like some of the strange ones found their bit of success and now look down on anyone else who doesn’t look, think, or have the way they do? It’s like seniors who constantly give sophomores a hard time as if they weren’t just sophomores themselves like 3 years ago. I was not the most popular person in school. And even when I did have friends I still felt a bit like a weirdo. I’m not threatened by that… It’s something that I hope to encourage other people with. That’s a huge part of the message behind Paramore. To lift up the people who feel ashamed that they’re different. To tell them that that’s probably the coolest part about them.

At this very moment, at 24 years old, sitting here in sweats and looking/feeling utterly disastrous (hey, i got my rights)… I have to say, I’m really proud that as a kid I never felt like I fit in with the popular crowd. And as an adult, I don’t feel like I fit in with the self-righteously uncool crowd either. Honestly, it’s nice to be on a real quest to just be me everyday. No matter what. It doesn’t matter if I’m in Silverlake, CA – land of the upturned noses – or back home in Nashville. Doesn’t matter if we’re on a red carpet. I guess I just couldn’t care less. I’m not saying it’s always easy but it’s always worth it to stay true to you.

If anything, this could be a Back To The Future type of warning, to anybody who cares enough about this post, that high school ends but it never actually ends. There will still be people around who try to point at you and laugh. Who think you’re not on some tip like they are. Who feel like their job, their shoes, their money, their boyfriend or girlfriend, their lifestyle … is on some level that you haven’t even ever heard of. The truth is that no one else could live your life. Nobody else – man or woman – could wake up and put on your shoes in the morning. Nobody else could pull it off. So own that. Cool is a lie. Cool doesn’t matter and it never did. Merely perception.

In conclusion, you are your own torch carrier. Don’t let anybody steal your light. Wear what you want. Think how you want. Challenge normal. And yes, even challenge what’s “cool”.

In total conclusion… We’re really excited to be posting the video for “Anklebiters” in a couple of days. This is not an official single release, this is just a video we wanted to have done because of what the song has come to mean for our band. Thanks to all the people who came up on stage with us over the last tour and a half and sang it with us. This song is our way of contributing to the art of self-love and self-acceptance, no matter the odds.

We love you guys and we love you most when you’re being yourself.

xxxxx h

By: Lidia | 0 Comments
30/04/2013

Paramore perui esiintymisensä Conan Show’ssa

Paramoren täytyi perua esiintymisensä Conan Show’ssa, koska Hayley on sairastunut. Paramoren piti esiintyä Conan O’Brienin talk show’ssa huomen aamulla kello 7 Suomen aikaa. Bändi kirjoitti netissä viestin peruuntumisesta, lue se alla:

Hey guys, so unfortunately we have to cancel our performance on @ConanOBrien tonight. I am really sick today and want to be 100% for our show tomorrow night at The Wiltern in LA. I’m sorry to let anyone down. Mostly @ConanOBrien cause he’s my TV crush. Love you guys.

Hei kaveirt, meidän täytyy valitettavasti perua esiintymisemme Conan show’ssa tänä iltana. Olen todella kipeänä tänään ja haluan olla 100% (terve) huomisella keikallamme Los Angelesin The Wilternissä. Olen pahoillani, että joudutte pettymään. Eniten olen pahoillani Conanin pettymisestä, koska hän on TV-ihastukseni. Rakastan teitä.

// Paramore Finlandin ulkoasu vaihtuu pian, joten nykyisessä ulkoasussa on hieman virheitä. Pahoittelumme!

By: Lidia | 0 Comments
25/03/2013

perspective [LJ-päivitys]

Hayley kirjoitti Paramoren viralliseen LiveJournal-blogiin uuden postauksen, jossa hän jakaa muun muassa Daydreaming-kappaleen lyriikat! Alkuperäisen blogimerkinnän pääset lukemaan täältä.

perspective

This will be the last of the lyric posts until the album comes! There’s going to be a lot of exciting stuff happening this week so I promise that the time will fly by! Thanks for coming here to read the tiniest preview of some of the songs off our album. The guys and I are all but bursting at the seams with pride and excitement for this record to come out. Thank God.

It’s hard to believe that almost a year ago, exactly, we moved out to LA to finish writing/start recording our Self Titled album. The few months before that were a weird time for me, personally. I was battling the present and just constantly trying to figure out how to get to whatever was going to be next. It’s funny how life goes cause then you start to look back at a time that felt really difficult and realize it was one of the most beautiful times in your whole life. The last two years were strange and hard and I learned a lot… but it was easily one of the most amazing, most peaceful times of my life. When I talk to people about it, I refer to last Spring/Summer as a “golden moment” that sparked so much growth and necessary healing. Funny I didn’t recognize how perfect it actually was when I was living it. We all need a little perspective sometimes. To stand back and really get what we’re right in the middle of.

Last January, I sat up in bed one morning and sang out the chorus to a song that, for pretty obvious reasons, we called “Daydreaming”. I’ve never been the kind of writer to do that. There are like a billion episodes of Behind The Music where the artist talks about writing a song in their sleep… waking up and putting it down on paper before they go back to bed… or some of them just get right up and get to work finishing it. That’s just never been me, though I always wished it was. This particular morning, however, I woke up and from somewhere deep in my head or heart or wherever songs come from… it just came out like word vomit. Later that day I went to Taylor’s and showed him. Eventually the song kind of finished itself.

Looking back on the months before we moved to California, I was having the worst time just getting through my daily life. I didn’t want to see anyone I knew in Nashville. I felt lonely and sad and a little hurt. For whatever reason I just felt like there was more out there for me but it wasn’t wherever I was. Not “more” as in success, or any type of worldly gain… but I just felt like my heart should be happier. I was constantly dreaming up a brighter life in my head. Trying to figure out what to do to get there. When we moved to LA, even the physical act of getting away wasn’t really helping. At that point, I felt completely lost. If I was this far away from my problems and I still felt alone and down… then where could I go to feel any less alone? It took a few weeks. It took getting up every morning and just deciding I was right where I needed to be. It took singing “Daydreaming” out loud in front of a mic in the studio and turning it into a reality. Now I look back at that season of my life with such a deep nostalgia. Growing pains sometimes hurt like heartache. In the moments that you feel change happening and you feel your heart, mind, body and soul resisting it with all your might, try not resisting for only a moment. Go with it, even! It’s like that quote I’ve always loved by Anias Nin… “And the day came when the risk to remain tight in a bud was more painful than the risk it took to blossom”. Don’t miss a chance to move forward. Daydream a little. Don’t be scared to embrace the way that it hurts just to grow. You’ll look back and your heart will thank you for not standing still when what you needed the most was to move forward.

“Living in a city of sleepless people
Who all know the limits and won’t go too far outside the lines
Cause they’re’ out of their minds.
I wanna get out and build my own home
On a street where reality is not much different from dreams I’ve had
A dream is all I have…

Daydreaming
Daydreaming all the time
Daydreaming
Daydreaming into the night
And I’m alright

Creep past the hours like the shorter hand on the clock
hanging on a wall of a schoolhouse somewhere
We wait for the bell
And we dream of somewhere else

Daydreaming
Daydreaming all the time
Daydreaming
Daydreaming into the night
And I’m alright

Not that I won’t remember where I’m from
Just don’t wanna be here no more
It’s not enough
(We’re only half alive)
I’m gonna go
(We’re only half alive)
Where the rest of the dreamers go

Where the dreamers go

Daydreaming
Daydreaming all the time
Daydreaming
Daydreaming into the night
And I’m alright

Daydreaming
Daydreaming all the time
Daydreamer
We used to be half alive
Now I’m alright”

Surprise! There’s the whole song’s worth…

-hayley

By: Lidia | 0 Comments

PARAMORE FINLAND

Ylläpito | Ota yhteyttä
Ulkoasun suunnitteli: Equisdepirata & Paramore Finland