TERVETULOA PARAMORE FINLANDIIN

'PARAMORE' UUSI ALBUMI UUSIMMAT KUVAT

Latest posts ‘Keikat’

11/05/2012

Paramore Belsonic-festareille elokuussa

Paramore esiintyy Irlannin Belfastissa Belsonic-festareilla 19. elokuuta 2012 pääesiintyjänä! Festarit järjestetään Belfastin Custom House Squarella. Liput tulevat myyntiin perjantaina 18.5. Yhden lipun hinta on noin 40 euroa. Osta omasi Ticketmasterista. Tapahtuman ikäraja on 16 vuotta.
Katso lisätietoja täältä!

19.08 Belfast, UK @ Custom House Square (16+)

By: Lidia | 0 Comments
12/03/2012

Paramore Englantiin Reading&Leeds-festareille

Paramore esiintyy Iso-Britanniassa Reading-festareilla 24. elokuuta 2012 ja heti seuraavana päivänä 25.8 Leeds-festareilla. Festarilla esiintyy myös mm. Florence + The Machine, You Me At Six, Foo Fighters, Bullet for My Valentine, All Time Low, Angels and Airwaves jne. Yhden päivän liput 92 puntaa. Lähde: Alternative Press

By: Lidia | 0 Comments
01/12/2011

Paramore lämppää Yhdysvalloissa kesällä 2012?

Paramoren kansainvälisen keikkamyyjän nettisivuilla lukee, että Paramore on saatavilla lämppäribändiksi Amerikan Yhdysvaltoihin ensi kesän loppupuolella.

Tämä on mielenkiintoista, koska Paramore vihjaili viime kesänä siihen tyyliin, ettei keikkoja tehdä ennen kuin uusi levy on valmis. Tarkoittaako tämä siis sitä, että uusi levy ilmestyy ennen loppukesää? Mikäli levy ilmestyy ensi kesänä, miksei Paramore ole saatavilla pääesiintyjäksi, miksi he promoaisivat uutta levyään lämppäribändinä?

By: Lidia | 0 Comments
30/11/2011

NME:n äänestys kuumimmasta musiikkibisneksen naisesta

Hayley on ehdolla NME:n “Hottest Women in Music 2011” -kategoriassa. Muita ehdokkaita palkinnolle ovat mm. Amy Lee (Evanescence), Jessie J, Katie White (The Ting Tings), Robyn, Nicki Minaj ja Rihanna. Äänestä Hayleyä klikkaamalla alla olevaa kuvaa ja sitten valitsemalla kauimpana oikealla oleva tähti, joka on 10 pisteen arvoinen ääni. :)

Käy lukemassa ylläpitomme jäsenen, Tiinan, fanitapaamistarina. Ruisrockista viime kesältä. Alla pätkä kertomuksesta.

–Hayley innoistui kuullessaan, mitä hänen ihmettelemänsä Sisu Hornat olivat. Jeremyn luona ei ollut enää ketään, joten juttelin heidän molempien kanssa, Hayleyn ja Jeremyn. Ojensin heille tekemäni pienen piirrustuksen. He pitivät siitä kovasti ja kehuivat sitä upeaksi. Kerroin myös, että olin kuullut haastattelusta vasta edellisenä päivänä, joten piirrustukseen ei jäänyt paljon aikaa ja jatkoin sitä vielä autossa matkalla Turkuun.–

By: Lidia | 0 Comments
05/10/2011

Hayleyn kiertuepäiväkirjan suomennos

Tässä suomennos alla olevaan päiväkirjamerkintään.

No niin, olemme tulleet Paramoren historian lyhimmän kiertueen loppuun. Mikä matka se olikaan. En voi sanoa tai kirjoittaa “matka” ilman, että kuulen Journeyn (journey= matka) Don’t Stop Believin’:in alun päässäni. Joka tapauksessa, olen onnellinen, että olemme saaneet niin paljon muistoja niin lyhyessä ajassa.

Havaijin keikka oli yksi muistorikkaimmista hetkistä, joita olen koskaan millään lavalla kokenut. Lavasta puheen ollen, se oli todella pieni. Vähän kuin ne lavat, joilla soitimme kun aloitimme keikkailun jotain seitsemän vuotta sitten, samanlaiset lavat kuin Warped-kiertueilla. Siitä hetkestä, kun yleisö alkoi huutaa, tuntui kuin olisin leijaillut pois kehostani ja vain nähnyt sen tapahtuvan. Se oli yksi niistä keikoista, joka merkitsee tavalla, jolloin tuntuu, että millään ei ole väliä. Kaikki hikoilu ja säryt ja kivut kaikilta aiemmilta keikoilta tavallaan roikkuvat mukanasi kuin sininen koristenauha. Tuntuu niin hyvältä päästää se kaikki menemään. Tarkoitan, että se ei näyttänyt kovin hyvältä – ripsiväri levinneenä näytin joltain hiton punapäiseltä pesukarhulta – mutta jopa se tuntuu hyvältä. Kuten sanoin, millään ei ole merkitystä.

Minulla ei pelkästään ollut henkilökohtaista yhteyttä illan lavan ja tunnelman kanssa, mutta sen lisäksi ihmiset yleisössä tekivät keikasta hyvin intiimin, ei voinut olla tuntumatta siltä, kuin tuntisi joka ikisen ihmisen siellä. Kaksi ihmistä eturivissä menivät jopa kihloihin kesken The Only Exceptionin! Yritä vain sanoa, että se ei saa kyyneliä valumaan. Jossain vaiheessa jokaista keikkaamme alan kertoa siitä, mitä fanimme meille merkitsevät, ja mitä meille merkitsee se, että he ovat siellä katsomassa meitä. Sitten sanon: “Tervetuloa perheeseemme”. Kerron heille, että kun he kerran ovat tulleet mukaan, he eivät voi koskaan päästä pois, mutta en tarkoita sitä Kummisetä-elokuvien karmivalla tavalla. Tarkoitan sitä, että kun olemme kaikki olleet siellä keikalla yhdessä ja kokeneet musiikin sillä tavalla, meidän välillemme on syntynyt yhteys. Jotain tapahtuu kun kokee musiikin muiden kanssa. Se on yhteys, jota ei voi kiistää, ja yritän tiedostaa sen joka ilta – riippumatta siitä, kuinka monelle ihmiselle soitamme. On suuri kunnia soittaa musiikkia kenelle tahansa milloin vain. Te, jotka luette tätä ja olette bändissä tai kirjoitatte omaa musiikkia, tiedätte tarkalleen mistä puhun, ja jos ette… no, herätkää.

Joten, keikan ja kaiken siitä intoilemiseni lisäksi oli mahtavaa olla Havaijilla ensimmäistä kertaa bändinä. Suurimman osan ajastamme vietimme rentoutuen niin perusteellisesti, että tuskin muistan mitään ensimmäisestä päivästä. Se oli yksi niistä ainoista lomista, joilla olen koskaan ollut aikuiselämässäni. Oli tosi rentoa kunnes joku päätti, että olisi hyvä idea mennä kokeilemaan laskuvarjohyppäystä seuraavana aamuna ennen keikkaamme. Kuulostaa mahtavalta ja täysin vastuulliselta päätökseltä, eikö? Taylor oli ainoa joka oli tehnyt sen aiemmin. Hän oli pelkkää hymyä koko matkan ajan, kun me muut nauroimme hermostuneesti vuokratun Jeeppimme takapenkeillä. Asiaa ei yhtään auttanut se, että saapuessamme paikalle meidän piti allekirjoittaa kaikkia sellaisia sopimuksia, joissa luki “LASKUVARJOHYPPÄÄMINEN ON VAARALLISTA, VOIT KUOLLA!”. Vannon. Se näytti juuri tuolta… kaikki isot kirjaimet ja sellaiset. En osannut edes päättää, kenet laittaisin hätätapausnumerolistalle! Sanomattakin on selvää, että olemme kaikki vielä hengissä, muuten en olisi millään voinut kirjoittaa tätä blogia.

Se mitä minulla on sanottavana kokemuksestamme taivaalla on tämä: Elät ja kuolet vain kerran. En tiedä, olisiko laskuvarjohyppäys se tapa, jolla haluan kuolla.. mutta voi hyvä Luoja, olen niin onnellinen että kokeilin sitä kerran elämässäni. Se tunne, kun putoaa pilvien läpi ja se vielä tyydyttävämpi tunne, kun katsoo maahan kolmen kilometrin korkeudesta, on jokin niin nöyryyttävä antava asia. En ole koskaan elämässäni tuntenut iseäni haavoittuvaisemmaksi. Olen köytettynä tähän tyyppiin ja olemme melkeinpä lusikka-asennossa päivänä, joka voisi hyvin olla vihoviimeinen päivä elämästäni!! Mutta tein sen… ja näin maailman täysin uudesta näkökulmasta. Kun me kaikki tulimme maahan, olisi luullut, ettemme ole nähneet toisiamme vuosiin. Muistan vain juosseeni Jeremyn luo kuin olisin ollut juoksemassa suoraan hänen lävitseen. Yhteenvetona, en tee sitä ikinä uudestaan, mutta olen toki iloinen, että minulla oli munaa siihen. En koskaan lapsena uskonut, että varttuisin ja tekisin juuri sitä, mitä olin aina haaveillut tekeväni, kokisin asioita, joita jotkut ihmiset eivät koskaan pääse tekemään, ja mitä vielä? Pääsen tekemään tätä kaikkea parhaiden kavereideni kanssa

Kiitos kaikki, kun luitte kaikki jaaritteluni. Kiitos Paper Magazine, että antoivat minulle mahdollisuuden kirjoittaa heille. Nähdään ensi vuonna uusia kappaleita täynnä olevan albumin merkeissä.

Kaikella kiitollisuudella, joka pieneen, linnunkokoiseen kehooni mahtuu,
Hayley Williams Paramoresta

By: Lidia | 0 Comments

PARAMORE FINLAND

Ylläpito | Ota yhteyttä
Ulkoasun suunnitteli: Equisdepirata & Paramore Finland